Perustiedot
- Riippumaton liikennesuunnittelun konsulttitoimisto
- Perustettu tammikuussa 1989
- Kokonaan henkilökunnan omistama
- SKOL ry:n jäsen vuodesta 1990
- RSA-hyväksytty laatujärjestelmä
- Vakavaraisuus: AAA
Toimiala
Pääasiallinen toimialamme on liikennesuunnittelu.
Toimialaan perinteisesti kuuluvien osa-alueiden lisäksi hallitsemme myös
esimerkiksi älykortti- ja tienkäyttömaksujärjestelmät, liikenteen hallinnan ja järjestelmäarkkitehtuurin. Lisäksi teemme
liikennesuunnittelun yhteydessä tie- ja katusuunnittelua.
Erityisosaaminen
Yhtiön erityisosaaminen liittyy liikenteen
hallintaan, ohjaukseen ja telematiikkaan. Näillä osa-alueilla
olemme johtava konsulttitoimisto Suomessa.
EU tutkimushankkeet
Yksi Traficon Oy:n merkittävä vahvuusalue
ovat EU:n liikennealan tutkimushankkeet. Näiden hankkeiden osuus yhtiömme liikevaihdosta on ollut suurimmillaan lähes
puolet.
|

Luja verkottuminen
Menestystekijöihimme kuuluu
vahva verkottuminen sekä kotimaassa että ulkomailla. Verkostomme
ansiosta pystymme kokoamaan laadukkaan ja toimivan konsortion mitä moninaisimpiin tehtäviin tilaajien parhaaksi.
Yrityksen hallitus ja omistuspohja
Yhtiön hallitukseen kuuluvat pääomistajat
Kristian Appel, Jari Oinas ja Tomi Ristola. Kristian Appel on toiminut
toimitusjohtajana yrityksen perustamisesta lähtien. Myös
Traficon Oy:n muut osakkaat ovat yhtiön avainhenkilöitä.
Ulkopuolista omistusta ei ole.
Laadun varmistus
Traficon Oy:n laatujärjestelmän tavoitteena
on varmistaa asiakkaiden tyytyväisyys. Laadun avaintekijöitä
ovat:
- tilaajan toiveiden ja tarpeiden ymmärtäminen
- yhteistyökyky
- ammatillinen pätevyys
- lopputuotteen korkea tekninen laatu.
Laatujärjestelmällemme on arviointiin perustuen myönnetty RAKLI-SKOL-ATL-hyväksyntä vuonna 2005.
|